Kevät 2020… niin, me kaikki tulemme varmasti muistamaan tämän kevään, kun historiallisesti koko maailma suljettiin. Kahden taiteilijan kodissa tämä näkyi heti niin, että musiikkialalla työskentelevän puolisoni kalenteri tyhjeni hetkessä ja minä aloin kuumeisesti miettimään, miten tanssitunteja voi pitää etänä. Kaikkien isojen produktioiden esitykset peruttiin, joita olimme jo ehtineet pitkälle harjoitella. Loppukeväästä minulla oli kuitenkin tiedossa vielä yksi pieni balettiproduktio, josta en halunnut luopua! Linkki videoon tekstin lopussa.
Sain idean, että Kalman Orkesteri tulee olemaan lyhytelokuva. Ja koska kotoani löytyi ihminen, jonka kalenteri oli tyhjä ja joka osaisi elokuvan editoida ja lisäksi hän vielä innostui ajatuksesta, niin käärimme hihat ja aloimme tuottamaan elämämme ensimmäistä lyhytelokuvaa, jonka jokainen esiintyjä kuvaisi itse!
Koska me kaikki olimme uuden äärellä, ohjeita kuvaamiseen oli vaikea antaa. Tästä syystä päätimme toteuttaa ensin harjoitusvideot, joissa tanssijat kuvasit liikemateriaalia tehtävän annon mukaisesti sisällä mahdollisimman pienessä tilassa ja ulkona isossa tilassa. Tämä kannatti, sillä harjoitusvideoiden perusteella kriteerit videon kuvaamiseen tarkentuivat. Myös minulle ohjaajana kirkastui, mitä oikeastaan haluan kuvassa nähdä. Halusin, että jokainen luo itselleen hahmon ja sukeltaa sen sisään, jotta tunne välittyisi vahvasti kamerankin läpi. Päädyin myös moneen otteeseen irvistelemään ja koukistelemaan sormiani ”kalmakouran” muotoon tietokoneeni kameran välityksellä, joka tuntui todella oudolle.
Ilman upeita ja ennen kaikkea heittäytyviä tanssijoita, tästä ei olisi tullut mitään. Moni tanssijoista teki niin upeaa työtä, että videota editoidessamme minulla meni monta kertaa kylmät väreet selkäpiitäni pitkin, niin upeita hahmoja Orkesteriimme osallistui.
Kuvasimme elokuvan alkuun minun kädet huitomassa kalman tyylin mukaisesti mustaa lakanaa vasten
Keskustelimme tanssijoiden kanssa myös siitä, miten kameralle olisi hyvä esiintyä niin, että tunne ja tunnelma välittyvät katsojalle. Tilannehan on ihan eri, kun nyt se taika, joka yleisön ja esiintyjän välillä livetilanteessa syntyy, jää uupumaan. Video myös latistaa liikkeen laajuutta ja vie terän herkkyydeltä. Rohkaisin tanssijoita ottamaan kontaktia suoraan kameraan ja kuvittelemaan, että siellä istuu ne katsojat, jotka ovat halunneet tulla katsomaan tätä esitystä.
Tanssitaide on taidemuoto, joka on parhaimmillaan juuri siinä hetkessä. Jokainen esitys on omanlaisensa, koska tilassa olevilla ihmisillä on niin suuri vaikutus esityksen tunnelmaan. Tanssitaide on katoava taidemuoto, jossa samanlaista hetkeä on mahdotonta toistaa. Tämän asian kanssa hieman kipuilimme. Myös se, että en saanut olla tanssijoideni kanssa samassa tilassa, jolloin yhteinen kehollinen kokemus jäi kokonaan uupumaan, oli haastavaa. Kehojemme tuominen yhteiseen tilaan on yleensä tärkein aisa, kun lähdetään työstämään tanssiteosta. Asetutaan saman asian äärelle ja lähdetään yhdessä luomaan jotain uutta, taianomaista.
Tämä produktio ei olisi ollut mahdollista toteuttaa, jos minulla ei todella olisi ollut täällä kotona ihmistä, joka sen osasi tehdä. Eli iso kiitos myös rakkaalle puolisolleni Antti Kajanukselle kärsivällisyydestä ja ennen kaikkea niistä hienoista ideoista, joiden myötä elokuvan tunnelma saatiin niin sanotusti kohdalleen ❤
Mietin myös koko tämän prosessin ajan, kuinka upea tästä elokuvasta tulisi, jos olisimme saaneet kuvata kaikki tanssijat oikealla kameralla ja vieläpä samassa tilassa. Mutta tehdään niin sitten seuraavan elokuvan kohdalla 🙂
ELOKUVAN NÄET KLIKKAAMALLA NIMEÄ: KALMAN ORKESTERI
KEVÄÄLLÄ 2017 kysyimme teoksessamme Kevätuhri104 – joko olet valmis muuttuvaan maailmaan? oletteko valmiita muuttuvaan maailmaan. Tänä keväänä kävi ilmi, että ei oltu! Keväällä 2021 aiomme toistaa tämän kysymyksen eli lämmitämme Kevätuhrin uudestaan!
Kevätuhri104 sai ensi-iltansa Kaapelitehtaalla keväällä 2017 ja syksyllä 2017 teimme pienen kiertueen teoksen kanssa
Kevätuhrin trailerin voit katsoa klikkaamalla nimeä: KEVÄTUHRI104 – JOKO OLET VALMIS MUUTTUVAAN MAAILMAAN?
Kevätuhri104 -teoksessa Suomineito kysyi, mitä pitää 2010-luvulla uhrata menestyäkseen